Koostin vuonna 2008 Jyväskylän vihreiden nuorten ja opiskelijoiden (Grönioni) tutustumisiltaan videon, jossa esiteltiin vihreiden historiaa.

Videon alkupuolella Kalle Könkkölä ja Ville Komsi saapuvat villapaidoissaan eduskuntatalolle ensimmäisinä Vihreän liikkeen kansanedustajina. Oli vuosi 1983, eikä tuore ympäristöliike Vihreät halunnut missään nimessä alkaa puolueeksi.

Kun suosio johti eduskuntavastuuseen, alkoi nopeasti ensimmäinen kriisi: onko ympäristöliikkeestä kasvanut trendikäs yleistoimija, jonka toimintaan osallistutaan vain, jos se on mukavaa? Mitä tapahtui radikaalille vihreälle joukolle, jonka juuret olivat vahvasti luonnonsuojelussa? Vasta muutamaa vuotta aiemminhan koko liike oli noussut laajempaan tietoisuuteen Koijärvellä, jossa moni tuleva kärkipoliitikko kahlitsi itsensä metsäkoneisiin.

Kuuluisin vihreiden kritisoija tuolta ajalta oli Pentti Linkola, jonka matka samassa veneessä katkesi jo eduskuntataipaleen alkuvaiheilla. Turun kokouksen puheessaan vuonna 1985 Linkola päätti vihreiden tilannekuvauksen ytimekkäästi: ”Vihreällä liikkeellä on yksi mahdollisuus miljoonasta, kaikki muut liikkeet ajavat tuhoon kuin teuraat.”

Hyvin usein tästä puheesta nostetaan esiin vain kaikki se kritiikki vihreiden mukavuudenhaluisesta punaviinin perässä kulkemisesta ja hyvällä säällä mielenosoittamisesta. Oleellisinta vihreän liikkeen arvioinnissa on yhä tuo lopetusvirke, joka nostaa vihreät ainoaksi toivoksi.

Mitä ihmettä 2023

Kaikilla puolueille on omat katajansa, joihin aina uudestaan kapsahdetaan.

Jätän muiden puolueiden arvioinnit heidän omille aktiiveilleen ja politiikan toimittajille, mutta meistä vihreistä uskallan jo jotain sanoa. Olen ollut puolueessa vuodesta 2003 lähtien, kun olin mukana perustamassa Oulun vihreitä nuoria. Silloin minäkin olin idealisti ja kapinallinen: kannatin vapaampaa elämää, paljon pienempää riippuvuutta jatkuvasta kulutuksesta, ajattelun ja sivistyksen vapautta sekä ensimmäisten joukossa avoimesti myös kannabiksen laillistamista ja koko huumelainsäädännön uudistamista kohti humaanimpaa lähestymistapaa (hui).

Kaikista nuoruuden idealisteista kasvaa vähitellen arvokkaita konservatiiveja. Minulla tämä matka on ilmeisesti vielä kesken, koska idealismini ei ole kauheasti muuttunut. Vuosien varrella ajatteluni on rikastunut ymmärryksen ja tiedon kasvaessa. Olen ollut niin kauan mukana, että taistelut ilmastokriisin ehkäisyn, seksuaalivähemmistöjen, sukupuolen moninaisuuden ja perustulon puolesta ovat ehtineet olla minulle uusia asioita. Niihin on ollut helppo lähteä mukaan.

Eilen päättyneisiin eduskuntavaaleihin päätin lähteä ehdolle aivan uudenlaisesta kulmasta. Suomen talous on erittäin vaikeassa tilanteessa, ja velkaantumisen taittamiseksi tulee löytää todellisia toimenpiteitä, jotka horjuttavat jopa vasemmisto-oikeisto-jakoa. Usko ja toivo eivät nyt riitä, mutta ympäristöä riistävään menneisyyteenkään ei voi palata. Kun viime syksynä päätin ehdokkuudestani, oli tarjolla mielestäni vain nämä kaksi mainitsemaani vaihtoehtoa. Halusin olla raikas ehdokas tässä joukossa.

Seurasin kaikki mahdolliset vaalikeskustelut, tentit ja puoluejohtajien haastattelut. Kuuntelin podcastit ja luin analyysit sekä puolueohjelmat.

Tarjolla oli ehdokasasettelun päättyessä yhä vain nämä kaksi vaihtoehtoa: naiivi usko tai paluu menneisyyteen.

Johtopäätökset rannalta ruikuttaen

Olen jo pitkään fanittanut Liberaalipuolueen avointa ja suoraa linjaa: asiat kerrotaan juuri sillä tavalla kuin ne ajatellaan, ja taustalla on vahva ideologia. Kun on puhuttu tarpeesta tehdä leikkauksia, tehdään tavoiteltavien asioiden lista ja julkaistaan se. Näiden vaalien useimpia keskusteluja paransi mielestäni ehdottomasti eniten liberaalien #leikattavaalöytyy-projekti, joka pakotti kaikkia vastaamaan edes hieman suoremmin niihin vaikeimpiin kysymyksiin.

Me vihreät emme onnistuneet näissä vaaleissa löytämään ydinviestiämme. Näistä vaaleista tuli brändien kiillotuksen, sloganeiden, vaalibudjettien ja puheenjohtajien mediaseksikkyyden koetus. Vihreät eivät tule koskaan pärjäämään tällä kentällä.

Arvostan Maria Ohisaloa aivan valtavasti, ja olen jo usein julkisesti nostanut hänet suurimmaksi esikuvakseni Rosa Meriläisen rinnalla. Ohisalon vahvuutena on olla tutkitun tiedon esiintuoja sekä suomalaisen ”luokkanousun” esikuva. Suomessa köyhistä oloista voi nousta tohtoriksi, se on inspiroivaa. Mutta puheenjohtajana näissä vaaleissa tyyli ei toiminut, ja tutkijaluonteesta oli jopa haittaa iskulauseiden kilvoittelun keskellä. Puheenjohtajamme sortui lopulta moniin populistisiin heittoihin, jotka eivät kestäisi faktantarkistusta. Tämä on ymmärrettävää: muut pystyivät kiteyttämään niin paljon tehokkaammin, että se ajoi yrittämään kaikkensa ja jopa yli sen.

Näistä vaaleista rakennettiin puheenjohtajavaalit ja pääministerivaalit. Tämän taustalla ovat sekä media että puolueet. Puolueiden puheenjohtajat kutsuttiin kaikkiin julkisiin tentteihin ja kissanristiäisiin, ja he olivat kaikki ihan puhki jo kuukausi ennen vaaleja. Ei ole ihme, että viimeisten viikkojen vaalikeskustelut olivat ponnettomia. Toivon kovasti, että seuraavissa vaaleissa puolueista nostetaan monipuolisesti erilaisia ihmisiä myös suurimpiin tentteihin. Vuoden 2023 Suomessa puolueiden puheenjohtajista yritetään väkisin tehdä suuria julkkiksia, mitä heidän ei tarvitsisi olla. Se ei ole ollut tämän maan juttu.

Kiitos äänestäjille, mutta

Minä sain näissä vaaleissa 163 ääntä, mikä on iso pettymys. Edustin Keski-Suomessa puolueeni liberaalia oikeaa laitaa (eli yleisesti liberaalia keskustaa), joka oli vihreälle hyvin yksinäinen paikka. Kun mietin vaaleja äänestäjän näkökulmasta, en olisi ehkä itsekään uskaltanut äänestää Kyösti Ylikuljua. Meillä oli täällä aivan selvä, eduskunnassa jo istuva ykkösehdokas, eikä nykyistä vihreiden linjaa muutenkaan hevillä muuteta talouspuolueeksi.

Vihreät on keväällä 2023 vahvasti vasemmalle kallistuva puolue, jonka ulostuloissa korostuvat Suomessa asuvien vähemmistöjen oikeudet, koulutuksen resurssit, sosiaaliturvan haasteet, opiskelijoiden toimeentulo ja vihreän siirtymän mahdollisuudet. Nämä ovat kaikki todella tärkeitä asioita, mutta taloudellisten vaikeuksien ja kiihtyvän ympäristötuhon keskellä ne tuntuvat helposti sivuvirroilta, jotka vain lisäävät kuluja.

Meillä vihreillä on jälleen kerran edessämme paluu perusasioiden äärelle. Ehkä meidän tulee olla yleispuolueen sijaan se voima, joka uskaltaa sanoa tärkeimmät totuudet suoraan ja mielistelemättä. Minulle nämä ensimmäiset eduskuntavaalini olivat hieno kokemus ja innostava avaus kohti seuraavaa kertaa.

Kiitos kaikille minua äänestäneille ja kampanjaani osallistuneille, ensi kerralla olemme ehkä trendikkäämpiä. This is the way!